Palvelulisää koulutuksesta?

Hei! Sain 1990-luvulla palvelulisää 2 vuotta lastentarhanopettajan koulutuksestani. Rupesin tässä katselemaan työpapereitani ja huomasin, että kyseinen palvelulisä on kadonnut tyystin jo vuoden 2002 työkokemuslisä-päätöksestäni. Kunnallinen kaupungin työnantajani ei ole ilmoittanut tapahtuneesta minulle mitenkään missään vaiheessa. Olen aivan ihmeissäni.Onkohan kohdallani tapahtunut virhe? Pidän itsestään selvänä että jos työntekijälle työnantaja on aikanaan kirjallisesti myöntänyt ja hyväksynyt tietyn edun niin sitä ei voi poistaa, vaan päätös on lainvoimainen niin kauan kunnes se kumotaan kirjallisesti. Kohdallani työnantaja ei ole tiedottanut minua tapahtuneesta mitenkään eikä missään vaiheessa. Voiko työnantaja näin toimia? Mikä on oikeusturvani asiassa, olenko edelleen oikeutettu saamaan työnatajan koulutuksestani myönnettyä ja hyväksymää palvelulisää? Minulla on asiasta päätös-paperi kotona.
aihealueelle Sopimukset 4 kuutautta sitten
M.K.
Kysytty 4 kuutautta sitten
M.K.

Tykkää kysymyksestä Facebookissa tai jaa se sosiaalisessa mediassa.

Koulutuksen vaikutus palvelulisävuosiin taisi poistua jo viime vuosituhannella. Sen jälkeen on myös palvelulisen lukumäärää vähennetty, prosentteja muutettu ja nimeä vaihdettu (kokemuslisä, henkilökohtaisen lisän vuosisidonnainen osa, työkokemuslisä). Muutoksista on sovittu virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa. Joka kerta on sovittu, ettei muutos alenna kenenkään palkkaa. Muutoksista on yritetty tiedottaa monin tavoin sekä työnantajan että työntekijäliittojen toimesta. Ne on voinut myös huomata omassa palkkalaskelmassaan, sikäli kuin kunnan palkkalaskelmat ovat olleet mitenkään ymmärrettäviä. Kysy lisää paikallisilta luottamusmiehiltä tai omasta ammattiliitostasi.
telle
Vastattu 4 kuutautta sitten
telle

Työehtosopimukset