Kysy esimieheltä, miksi palvelusaikaa ei ole hyväksytty työkokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi ja auttaisiko se, jos saisit edelliseltä työnantajalta uuden työtodistuksen, jossa näkyisi tarkempi tehtäväkuvaus ja keskimääräinen työtuntimäärä/viikko tai osa-aikaprosentti. Työkokemuslisään oikeuttavasta ajasta on määräys KVTES:n II luvun 12 §:ssä. KVTES-palkkausjärjestelmäoppaassa sitä on selitetty mm. näin (huomaa kaksi viimeistä lausetta) :
- Uuden työntekijän muun työnantajan palvelusaika hyväksytään työkokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi, mikäli muun työnantajan palveluksesta on olennaista hyötyä uuden työnantajan tehtävissä.
Olennaisella hyödyllä tarkoitetaan tässä muun työnantajan palveluksessa saavutettua työkokemusta ja kertynyttä ammattitaitoa ja osaamista. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, onko aiemmissa tehtävissä saavutettu sellaista ammattitaitoa ja/tai työkokemusta, josta on olen naista hyötyä nykyisissä tehtävissä. Ratkaisu tehdään tapauskohtaisesti vertaamalla työntekijän aiempia ja nykyisiä tehtäviä toisiinsa kokonaisvaltaisesti.
Sopimusmääräyksen mukaan samasta ammattialasta katsotaan aina olevan olennaista hyötyä. Ammattialalla tarkoitetaan tehtäväkenttää ja/tai toimintapiiriä, jonka tietty ammatti tai ammatit kattavat. Tehtävänimike ei välttämättä kerro, onko kyseessä sama ammattiala. Usein joudutaan tarkastelemaan myös tehtäväsisältöjä asian selvittämiseksi. Muun työnantajankaan osalta ei edellytetä päätoimisuutta.Olennaista hyötyä harkittaessa työajalla ja palvelussuhteen kestolla voi olla merkitystä. (https://www.kt.fi/publications/2013-001)