Irtisanoutuminen ja takaisin paluu
Minut on valittu toiseen toimeen kaupungin sisällä. Yksikössäni on ollut suurta vaihtuvuutta pääosin esimiestaitojen puutteen takia. Tiedän jo etukäteen, että nykyinen esimieheni aikoo vastustaa sisäistä siirtoa viimeiseen asti.
Uusi työ on mieluisaa ja tunnen jo etukäteen tulevat työkaverit ja lähiesimiehet. Koen että siirto on mahtava tilaisuus. Olen muutenkin stressaantunut ja väsynyt monista muistakin asioista tällä hetkellä (kuten suurin osa väestöstä) enkä haluaisi tähän päälle mitään ylimääräistä taakkaa.
Olen ollut nykyisessä työssäni alle viisi vuotta. Mietin jo epätoivoissani niinkin radikaalia ratkaisua, että irtisanoutuisin nykyisestä työstäni 2 viikon irtisanomisajalla ja aloittaisin n.s. uutena työntekijänä siitä 2 viikon tauon jälkeen? Uusi työsopimus olisi tietenkin allekirjoitettu ennen irtisanoutumista.
Sen ymmärrän, että kertyneet lomani maksettaisiin rahana enkä saisi teoriassa pitää lomaa ennen ensi vuotta. Saan kuitenkin täydet lomat ja kokemuslisät.
Mitä muuta haittaa tästä voisi olla?