Työkokemuslisäaikaan hyväksytään kaikki nykyisen oman kuntatyönantajan palvelusaika missä tahansa tehtävissä. Aiempien muiden työnantajien palvelusajat hyväksytään, jos niistä on työnantajan harkinnan mukaan olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä. Saman ammattialan tehtävistä katsotaan olevan olennaista hyötyä. Yritystoiminnasta voidaan hyväksyä yhteensä enintään 5 vuotta, jos siitä on olennaista hyötyä.
Vuosiloma määräytyy KVTES:n vuosilomaluvun 5 §:n 2 taulukon (28 päivän taulukko) mukaan sinä vuonna, kun sinulla olet ollut nykyisessä kunnassa töissä maaliskuun loppuun mennessä (31.3.) yhtäjaksoisesti vähintään vuoden tai kun sinulla on 31.3. mennessä kertynyt vähintään 5 vuotta työkokemuslisään oikeuttavaa aikaa ja työsuhteesi on kestänyt 31.3. mennessä välittömästi ja yhtäjaksoisesti vähintään 6 kk.
Ota työkokemuslisävuodet puheeksi esihenkilön kanssa työsopimuksen laatimisen yhteydessä.
Työkokemuslisä KVTES II luku 12 §.