Työnantaja voi muuttaa työvuoroluetteloa ilman työntekijän suostumusta vain perustellusta syystä. Kvtes:n III luvun 30 § 2 momentin soveltamisohjeessa todetaan: Viranhaltijan/työntekijän suostumuksella työvuoroluetteloa voidaan aina muuttaa. Mikäli muutoksesta ei päästä yksimielisyyteen, tulisi työvuoroluetteloon tehdä vain ne muutokset, jotka ovat laitoksen toiminnan kannalta välttämättömiä. Perustellun syyn olemassaolo harkitaan kussakin tapauksessa erikseen. Perusteltuna syynä työvuoroluettelon muuttamiseen voidaan pitää mm. toiminnallisia syitä, esim. ennalta arvaamattomia poissaoloja. Perusteltu syy työvuoroluettelon muuttamiseen on aina silloin, kun luettelo on laadittu virheellisesti. Muutoksesta on joka tapauksessa ilmoitettava mahdollisimman pian sille, jota muutos koskee.
Työntekijä on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen pitää hänelle sopivina. Tilapäinen siirto voi kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan. (1 luku 10 § 1 mom.)
Kysy esimieheltä, mikä on se perusteltu syy, jonka takia työvuoroluetteloa on yksipuolisesti muutettu. Jos vastaus ei tyydytä sinua, pyydä luottamusmiestä tutkimaan onko menetelty oikein.