Tervetuloa kuntatyöntekijä!

Kvtes.fi on toiminut suomalaisten kuntatyöntekijöiden tiedonlähteenä vuodesta 2010. Palvelua käyttää valtaosa Suomen kuntatyöntekijöistä. Voit jättää kysymyksiä palvelun muille käyttäjille ILMAN REKISTERÖITYMISTÄ. Kysymykset ovat julkisia kaikille, mutta voit käyttää kysyessäsi haluamaasi nimimerkkiä. Huomioithan, että jos käytät omaa nimeäsi, myös se näkyy kaikille (sähköpostiosoitettasi ei julkaista).

Toivomme, että vastaat osatessasi muiden jättämiin kysymyksiin!

Sijaisen suullinen työsopimus ja sairausloma.

Aloitin työt päiväkodissa lastenhoitajan sijaisena. Olin viikon töissä ja perjantaina allekirjoitin kyseistä viikkoa koskevan työsopimuksen. Tuolloin perjantaina selvisi myös, että sijaisuuteni jatkuisi seuraavallakin viikolla. Seuraava viikko oli siis sovittu suullisesti ja päiväkodissa tiedettiin ja minä tiesin tulevani maanantaiaamuna töihin. Viikonloppuna sairastuin kuitenkin yrjötautiin, ja taudinkuva muutttui flunssaksi siten, että olin koko seuraavan viikon sairauslomalla. Työajakseni oli suullisesti sovittu ma, ti, to, pe. Minulla oli tieto, että omalla ilmoituksella saa olla 3 päivää pois. Torstaina ilmoitin kolmen päivän sairastamisen jälkeen, etten tulisi vielä perjantainakaan töihin. Kysyin, tarvitsenko nyt siis lääkärin/sairaanhoitajan sairauslomatodistuksen? Tällöin sain tietää, etten kuulemma tarvitse sairauslomatodistusta, sillä en saakaan sairausajaltani palkkaa, koska johtaja ei ollut ehtinyt kirjoittaa työsopimusta minulle täksi viikoksi. Onko tilanne laillinen? Haluaisin vain selvittää, onko asia todella näin, etten saa palkkaa, vai yritetäänkö tässä jotenkin huijata pientä ihmistä? Onko suullinen sopimus sitova? En ole ennen ollut palkkatöissä päiväkodissa, enkä tiedä tämän alan työehdoista.. Olisi ihanaa, jos joku osaisi vastata ja valaista asiaa. Kiitos.
aihealueelle Sopimukset 6 vuotta sitten
Elsukka
Kysytty 6 vuotta sitten
Elsukka
Suullinen työsopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen. Kertomuksesi mukaan päiväkodin johtaja on ollut kanssasi samaa mieltä suullisen sopimuksen olemassa olosta ja sisällöstä toisella pätkällä, joten hänen perustelunsa oli väärä. Muistaakseni kunnallisen sopimuksen mukaan sairausloman palkan saa, jos on ehtinyt aloittaa työnteon ennen sairauslomaa. Ko. pätkällä et ehtinyt olla yhtään töissä. Jos se oli vasta toinen peräkkäinen pätkä kunnalla, niin siinä ei käsittääkseni vielä tarvitse ottaa sitä ensimmäistä hyödyksi, joten et ehtinyt olla ollenkaan töissä ennen sairauslomaa. Voin olla tässä väärässäkin. Se vielä jäi epäselväksi, ilmoititko maanantaina ennen työvuoron alkua, että olet sairaana ja mitä päiväkodin johtaja silloin sanoi sinulle työsopimuksesta, sairauden todistamisesta ja sairausloman palkasta. Jos olet liittynyt liittoon, soita sinne tai kyseisen päiväkodin työntekijöitä edustavalle luottamusmiehelle. Sieltä saat oikean vastauksen. Jos et ole liittynyt, niin kysy neuvoa alueesi työsuojeluviranomaiselta. www.tyosuojelu.fi
pike
Vastattu 6 vuotta sitten
pike