Kuinka huomioidaan työajan suunnitelman muutokset sairasloman ajalla?
Työpaikkamme työvuorolistat kulkevat kolmen viikon tasausjaksoissa, joissa työajan tulee täsmätä, mutta päiväkohtaiset tuntimäärät vaihtelevat. Esimerkiksi suunnitelmassa voi olla maanantaina 6 tuntia pitkä työpäivä ja tiistaina 9 tuntia pitkä päivä. Korjasin ennakkoon suunnitelmaan, että tekisinkin maanantaina 7 tuntia ja tiistaina 8 tuntia. Käy kuitenkin niin, että sairastun ja olen maanantain sairaslomalla. Esimieheni väittää, että tunnit menevät joka tapauksessa alkuperäisen suunnitelman mukaan, eli joudunkin tekemään tiistaina alkuperäisen 9 tuntisen päivän, tai tunnit eivät täsmää, eli jään ns. "miinukselle". Onko todella näin vaikka olen ennakkoon suunnitelmaan korjannut työvuorojen muutokset? Mistähän voisin asian tarkistaa?
aihealueelle Työaika
9 vuotta sitten
Kysytty
Erika