luokanopettaja

  • Olen omasta koulunkäynninohjaajan työstäni virkavapaalla kevätlukukauden ajan hoitaakseni yhtä kouluni luokanopettajan sijaisuutta. Sijaisuus on vain "kouluajalle" eli päättyy opetuksen päättyessä 3.6.2023. Olen vakituisessa työsuhteessa kaupungilla ja lomia on kertynyt normaalisti joulukuuhun asti.

    Miten käy lomieni?

    Opettajille ei kerry varsinaisia lomapäiviä, joten oletin ettei minulle vain kerry lomapäiviä sijaisuuden ajalta. Toisin sanoen lomapäiväsaldoni "jäätyisi" nykyiseen tilaansa ja kun sijaisuus on ohi (ja virkavapaani on ohi), voin käyttää huhti-joulukuun ajalta vuonna 2022 ansaitsemani  lomat normaalisti kesällä. Törmäsin kuitenkin KVTES:ta selatessani tähän:

    21 § Opettajan sijaisena toimivan vuosiloma - Viranhaltijalta/työntekijältä, jolla on oikeus vuosilomaan ja joka on virka-/ työvapaalla hoitaakseen saman työnantajan palveluksessa opettajan tehtävää, johon ei kuulu oikeutta vuosilomaan, vähennetään sijaisuusaikaan sisältyvä laskennallisen vuosiloman aika hänen edellisenä lomanmääräytymisvuotena ansaitsemastaan vuosilomasta.

    Tarkoittaako tämä siis sitä, mitä alun perin ajattelin, vai tarkoittaako tämä sitä, että MENETÄN jo ansaitsemiani lomapäiviä sijaisuuden takia?

  • Hei!

    Kysyisin alla olevaan linkkiin viitaten, miten luokanopettajan työssä kuuluisi toimia epäpätevän työntekijän palkan suhteen. Olen toiminut useamman vuoden eri mittaisissa työsuhteissa luokanopettajan työtehtävissä sekä kunnallisessa koulussa että yksityisessä koulussa. 

    Koskeeko tuo epäpätevyysalennuksen poistuminen myös luokanopettajan työtä?