palkka

  • Hei, Lääkärintodistushan pitää toimittaa viikon kuluessa työnantajalle todistuksen kirjoittamisesta, kvtes tai menettää päivän palkan. Siellä mainitaan myös, että palkkaa ei menetä, jos lääkärintodistus tulee myöhemmin hyväksyttävästä syystä. Mitähän nämä hyväksyttävät syyt ovat? Jouduin itse yllättäen sairaalaan ja leikkaukseen ja todistuksen toimittamiseen meni reilu viikko. Jouduin sen postittamaan, koska en saanut liikkua enkä ajaa autoa selkäleikkauksen takia. Nyt palkat ottaa yhden päivän palkattomaksi vedoten tuohon viikkoon.
  • Hei, Sosionomi amk olen ja sain lähiesimiehen paikan vuodeksi. Esimiestyöstä ei ole aiempaa kokemusta eikä koulutusta. Koulutukseni toki on pätevä tehtävään ja työkokemus muuten. Alaisia tulee olemaan 14-16 ja asiakkaita lähes sama määrä. Vaikeasti vammaisten palvelutalo kyseessä ja vamman taso on erilainen kullakin. Tulen olemaan tietysti vastaava ja hoidan osan päivästä (n. 5 h/päivä)hallinnollisia töitä kuten asiakastapaamiset, palvelusuunnitelmat, työvuorolistat jne jne. Palkkaus 2.444 eur/kk. Lisänä 1 viikonloppu 3 viikon jaksossa ja muutamia iltoja, pääosin aamuvuoroa. Onko palkka ok? Ta myöntänyt että palkankorotuspainetta on, arvoitus koska nostavat jos edes nostavat. Toki kokemusta nolla ja ajattelin että tässä vaiheessa ehkä jopa ok?
  • Hei, olin lapsen sairauden vuoksi kotona 26.-28.2. 1 ja 2.3 minulla oli vapaapäivät, mutta koska lapsen sairaus pitkittyi, jouduin viemään hänet uudestaan lääkäriin 1.3. Lääkäri jatkoi sairauslomaa 1.-5.3. Nyt katsoin että esimies on ilmoittanut palkkaukseen että palkattomat päivät ovat 2.-5.3. Jos minulla kuitenkin 1.-2.3 vaaapäivät, niin lasketaanko nekin mukaan neljää palkalliseen päivään, mitä voi sairaan lapsen vuoksi olla poissa töistä?
  • Hei,

     

    lasketaanko työkokemuslisään korkeakouluopiskelua? Jos lasketaan, niin lasketaanko kaikki tutkintoon johtanut korkeakouluopiskelu vai ainoastaan omalle alalle johtanut korkeakouluopiskelu?

  • Hei,

    olen lastenhoitaja, jolla on vakituinen työpaikka paikallisessa päiväkodissa. Päiväkoti on n.3 vuotta vanha ja siellä todettiin rakennusvirheistä johtuva sisäilma-ongelma ja jatkuvien sairasteluiden jälkeen siirryin sieltä toiseen päiväkotiin odottamaan remontin valmistimista. Eli siirryn takaisin pestiini tämän vuoden syksyllä. Lastenhoitajan paikkaa ei muissa päiväkodeissa ollut ja teenkin tällä hetkellä henkilökohtaisen erityisohjaajan työtä. Haluaisin nyt tiedustella, onko tosiaan niin, että palkkani on erityisohjaajan palkka, vaikka olenkin pestissäni itsetäni johtumattomista syistä?

  • Kiitokset selkeästä vastauksesta. Tarkentavana kysymyksenä: 1. sovelletaanko tätä samaa palkkataulukon kohtaa "Lehtori, ylempi korkeakoulututkinto I kalleusluokka 2324,46 €" lukion sijaisuuksiin? 2. Vaikuttaako sijaistettava aine yläkoulussa/lukiossa korvauksen suuruuteen a. kuukausipalkan osalta b. jos minimipalkka kaikille aineenopettajille yläkoulussa ja lukiossa sama, niin alle 5 päivän sijaisuuksissa erot syntyvät ainekohtaisen opetusvelvollisuuden tuntimäärän osalta ?
  • Hei. Aloitin Espoon Kaupungissa lastenhoitajan työt elokuussa 2021. Minulla oli ensin vakituinen työsuhde kunnes vaihdoin 2021 joulukuussa työpaikkaa Espoon kaupungin sisällä määräaikaiseen työsuhteeseen ja edelleen lastenhoitajana. (Vaihdon välissä ei tullut välipäiviä ja määräaikasita työsuhdetta jatkettiin myös suoraan) Olin heinäkuussa viikon palkattomalla lomalla. Vaikuttaako tämä heinäkuun viikon palkaton loma loma-rahoihini ja miten nämä kaikki siirrot vaikuttaa? Siirtojen välissä tosiaan ei ollut välipäiviä. 

  • Hei! 

    Kysyisin seuraavanlaista asiaa: olen 6 kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa kunnalle. Minulle kertyy lomapäiviä, jotka työnantaja tahtoo minun käyttävän työsuhteen aikana.   Tahtoisin kuitenkin työskennellä koko 6 kuukautta ja ottaa kertyneet lomapäivät rahana. Onko tämä mahdollista?

    Mikko 

  • Hei, olen osa-aikaisena työntekijänä vuokrafirman kautta kunnan päiväkodissa. Lomapalkka minulle maksetaan 11,5 % mukaisesti. Miten tästä lasketaan lomaraha? Aiemmin olen saanut puolet lomapalkasta, onko tämä oikein? Miten tuo alkuvuoden muutos vaikuttaa tähän? Paula
  • Kuulun KVTES:n piiriin ja työskentelen sosiaali- ja terveysalalla 100% työajalla. Minulla on ansaittuja vuosilomapäiviä 28 perustuen palvelussuhteen kestoon sekä työkokemukseen ja lomarahani on 5% heinäkuun palkasta jokaista lomanmääräytymiskuukautta kohden. Pohdin, miten lasketaan lomarahavapaisiin tehtävä vähennys, kun työnantaja tarjoaa mahdollisuutta lomarahojen vaihtoon vapaapäiviksi max. 50% vuosilomapäivien määrästä?

    KVTES:n mukaan:   

    "Lomarahavapaapäivien lukumäärä on 50 % ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä. Jos koko lomaraha muutetaan lomarahavapaaksi, lomarahaa ei jää maksettavaksi. Jos vain osa lomarahasta muutetaan lomarahavapaaksi, vähennetään lomarahasta niin monen lomarahavapaapäivän palkka kuin lomarahavapaata pidetään."

    Työnantajani palkanlaskentapalvelun mukaan minulla on siis oikeus vaihtaa lomarahoja vapaaksi max. 14 päivän osalta. Kuitenkin, jos vaihdan lomarahoja vapaaksi vain 10 päivän osalta, palkanlaskennan mukaan lomarahoistani vähennetään osa seuraavalla laskutoimituksella:

    täyden lomarahan määrä jaetaan max. lomarahavapaiden määrällä ja tuo luku kerrotaan otettujen lomarahavapaiden määrällä, jonka jälkeen saatu luku vähennetään täyden lomarahan määrästä.

    Itse tulkitsisin yo. lainausta KVTES:sta siten, että täydestä lomarahasta vähennetään noiden vapaaksi otettujen päivien palkkaa vastaava määrä, eli jaetaan kk-palkka kuukauden päivien määrällä ja kerrotaan se otettujen lomarahavapaiden määrällä, jonka jälkeen vähennetään saatu luku täyden lomarahan määrästä.

    Havainnollistan alla näiden kahden eroa käyttämällä esimerkkinä 3000€ kk-palkkaa:

     

    Esimerkki 1

    3000/100 x 5% x 12kk = 1800€ 

    1800/14 lomarahavapaapäivää =  128,55€

    1800 - 10 lomarahavapaapäivää x 128,55€ = 514,50€  

    Maksettava lomaraha 514,50€

     

    Esimerkki 2

    3000/31 = 96,77€

    96,77 x 10 = 976,70

    1800 - 976,70 = 823,30€

    Maksettava lomaraha 823,30€

     

    Kumpi tapa on oikea, vai onko näistä kumpikaan oikein?