loma

  • Montako päivää kuluu joulukuussa 2019,  kun olet jaksotyössä, jossa lauantai ja sunnuntai ei kuluta lomapäiviä.

  • Olen omasta koulunkäynninohjaajan työstäni virkavapaalla kevätlukukauden ajan hoitaakseni yhtä kouluni luokanopettajan sijaisuutta. Sijaisuus on vain "kouluajalle" eli päättyy opetuksen päättyessä 3.6.2023. Olen vakituisessa työsuhteessa kaupungilla ja lomia on kertynyt normaalisti joulukuuhun asti.

    Miten käy lomieni?

    Opettajille ei kerry varsinaisia lomapäiviä, joten oletin ettei minulle vain kerry lomapäiviä sijaisuuden ajalta. Toisin sanoen lomapäiväsaldoni "jäätyisi" nykyiseen tilaansa ja kun sijaisuus on ohi (ja virkavapaani on ohi), voin käyttää huhti-joulukuun ajalta vuonna 2022 ansaitsemani  lomat normaalisti kesällä. Törmäsin kuitenkin KVTES:ta selatessani tähän:

    21 § Opettajan sijaisena toimivan vuosiloma - Viranhaltijalta/työntekijältä, jolla on oikeus vuosilomaan ja joka on virka-/ työvapaalla hoitaakseen saman työnantajan palveluksessa opettajan tehtävää, johon ei kuulu oikeutta vuosilomaan, vähennetään sijaisuusaikaan sisältyvä laskennallisen vuosiloman aika hänen edellisenä lomanmääräytymisvuotena ansaitsemastaan vuosilomasta.

    Tarkoittaako tämä siis sitä, mitä alun perin ajattelin, vai tarkoittaako tämä sitä, että MENETÄN jo ansaitsemiani lomapäiviä sijaisuuden takia?

  • Hei! Olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja minulla on virka kunnassa. Minulla on äitiyslomaa jäljellä kuusi kuukautta ennen kuin hoitovapaa alkaisi. Minulle tarjottiin töitä toiselta työnantajalta kuuden kuukauden koeajalla ja työ alkaisi nyt. Täytyykö minun irtisanoutua nykyisestä virastani vai voinko saada virkavapaata vaikka olen äitiyslomalla?

  •  Hei! 

     

    Rupesin tässä miettimään että miten on asian laita kun teen 60% työviikkoa ja pääsiäisen jälkeinen viikko on vajaa niin kuinka pitkän työviikon teen?

    Minut on merkattu 3 päiväksi töihin (ti, ke ja to). Onko nämä päivät nyt automaattisesti täyden päivän (7h 39min) pituisia? 

  • Hei olen jäämässä eläkkeelle 1.12.2019 olen työpaikallani 7v joten irtisanomisaika on varmaan 1kk,

    kysynkin tarviiko mun pitää kaikki pitämättömät lomat ennen sitä vai kuuluuko ne maksaa rahana jos en halua pitää lomia vapaana?

  • Olen kiinteistöpäällikkö koulutus-kuntayhtymässä.Minulle kuuluu hälytystyöt 24/7. Kun teen lomalla hälytystyöt (arki- tai pyhäpäivä tai yöllä) voinko vaatia mitään ylimääräistä? Minulla on myös liukumatyöaika.
  • Olen osittaisella hoitovapaalle 31.7.2018 asti virastotyöstä, ei vuorotyötä. Työnantajan kanssa on sovittu vapaapäiväksi perjantait, jolloin alunperin sovittu sijaisen hoitavan työni. Ma-to olen tehnyt täyden päivän. Miten vuosilomapäivät kuluvat heinäkuun aikana, jolloin lomailen?
  • Moikka, vaikka olen näitä lueskellut niin en ihan vielä ole saanut selvyyttä kysymykseeni. 

    Olen vakituisessa työsuhteessa ja tällä hetkellä hoitovapaalla ja ajattelin irtisanoutua opiskelujeni takia, jotka alkavat 4.1.2022.

    Irtisanomisaika on kuukauden. 

    Minulla on pitämättömiä lomapäiviä 26. Maksaako työnantaja nämä pitämättömät lomapäivät rahana vai pitääkö minun pitää nuo lomat vaikka olen hoitovapaalla enkä varsinaisesti töissä. 

  • Jos haluaisin pitää vuosilomistani 3vkoa "työajanlyhennyksinä", eli tehdä 15vkoa 4 päivästä viikkoa, onko se yleensäkään mahdollista,  vai onko se vain sopimuskysymys johtajan kanssa?

  • Olen työskennellyt erään kaupungin palkkalistoilla kohta 15 vuotta lähihoitajana. Nyt olen siirtymässä toisen kaupungin palvelukseen sosionomin työtehtäviin. Siirtyykö vuosilomani ja kokemuslisät työpaikan vaihdon myötä?