Kertyykö opintovapaalla vuosilomaa?

2.76K lukukertaaVuosiloma
0

Olen suunnitellut opintovapaan ajalle 1.3.-31.5.24. Kertyykö minulle minkä verran vuosilomaa tuolta ajalta? Lomanmääräytymisvuosi on 31.3. asti. Kertyykö minulle siis maaliskuussa 30 päivältä loma ja uudelle kaudelle huhtikuulta lomaa? Vai yhteensä tuolta ajalta vain 30 päivältä vaikka vapaa osuu kahdelle eri lomanmääräytymisvuodelle?

Elinaa vastasi kysymykseen 3.1.2024
Lisää kommentti
1
Ressu (vieras) 0 Kommentti

Leikkaa-liimaa vastaus suoraan KVTESistä:

Työssäolon veroista aikaa ovat 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja vuosilomaan oikeuttavia kalenterikuukausia laskettaessa ne työpäivät tai työtunnit, joina viranhaltija/työntekijä on ollut estynyt suorittamasta työtään ollessaan

5. opintovapaalaissa (273/1979) tarkoitetulla opintovapaalla, yhteensä 30 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuoden aikana.

9. muulla virka-/työvapaalla yhteensä enintään 30 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuoden aikana edellyttäen, että viranhaltija/työntekijä lomanmääräytymisvuoden aikana on ollut asianomaisessa kunnassa tai kuntayhtymässä työssä vähintään 22 työpäivää.

Muuksi virka-/työ­vapaaksi katsotaan myös edellä kohdissa 2, 5 ja 6 mainitut ajat ylittävät poissaoloajat.

Täten periaatteessa sinulle kertyy koko ajalta lomaa, koska pelkästään opintovapaan perusteella saat 30 pv anteeksi per lomanmääräytymisvuosi, joka kerkeää vaihtua tuossa poissaolosi aikana. Tämän lisäksi tuo kohta 9, joka kattaisi vielä tuon toukokuun.

Ylläpito julkaisi viestin 3.1.2024
Lisää kommentti
Kirjoita vastauksesi.