Tervetuloa kuntatyöntekijä!

Kvtes.fi on toiminut suomalaisten kuntatyöntekijöiden tiedonlähteenä vuodesta 2010. Palvelua käyttää valtaosa Suomen kuntatyöntekijöistä. Voit jättää kysymyksiä palvelun muille käyttäjille ILMAN REKISTERÖITYMISTÄ. Kysymykset ovat julkisia kaikille, mutta voit käyttää kysyessäsi haluamaasi nimimerkkiä. Huomioithan, että jos käytät omaa nimeäsi, myös se näkyy kaikille (sähköpostiosoitettasi ei julkaista).

Toivomme, että vastaat osatessasi muiden jättämiin kysymyksiin!

Lomien määräytyminen

Hei,

 

Haluaisin kysyä lomien määräytymisestä. Olen nykyisin töissä yhden kunnan palveluksessa. Minulla on toiselta toimialalta tämän kunnan palveluksessa noin 11 vuotta työkokemusta ja tekniseltä alalta noin kaksi. Saan siis tällä hetkellä 30 lomapäivää vuodessa. Jos siirtyisin toisen kunnan palvelukseen tekniselle alalle, huomiotaisiinko lomaa laskettaessa kaikki edellämainittu työkokemus, vaiko vain tuo kaksi vuotta, jonka olen kerryttänyt teknisellä alalla?

aihealueelle Lomat ja vapaat 2 viikkoa sitten
RP
Kysytty 2 viikkoa sitten
RP

Riippuu siitä harkitseeko uusi työnantaja, että aikaisemmista tehtävistä on olennaista hyötyä uusissa tehtävissä (KVTES II luku 12 §). 

 

KVTES-palkkausjärjestelmäopas sivu 55

Uuden työntekijän muun työnantajan palvelusaika hyväksytään työkokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi, mikäli muun työnantajan palveluksesta on olennaista hyötyä uuden työnantajan tehtävissä.

Olennaisella hyödyllä tarkoitetaan tässä muun työnantajan palveluksessa saavutettua työkokemusta ja kertynyttä ammattitaitoa ja osaamista. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, onko aiemmissa tehtävissä saavutettu sellaista ammattitaitoa ja/tai työkokemusta, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä. Ratkaisu tehdään tapauskohtaisesti vertaamalla työntekijän aiempia ja nykyisiä tehtäviä toisiinsa kokonaisvaltaisesti.

Sopimusmääräyksen mukaan samasta ammattialasta katsotaan aina olevan olennaista hyötyä. Ammattialalla tarkoitetaan tehtäväkenttää ja/tai toimintapiiriä, jonka tietty ammatti tai ammatit kattavat. Tehtävänimike ei välttämättä kerro, onko kyseessä sama ammattiala. Usein joudutaan tarkastelemaan myös tehtäväsisältöjä asian selvittämiseksi.

KA
Vastattu 2 viikkoa sitten
KA