Kun siirtyy omasta aloitteesta ammattialalta toiselle, niin palkassa voi tapahtua muutoksia.
Vertaa uusinta palkkalaskelmaasi viimeisimpään vanhustyön ajalta ja katso, mitkä kohdat ovat muuttuneet. Tarkista myös nykyisen työsopimuksen palkkaa koskevat kohdat. Käy sitten keskustelemassa eroista esimiehen kanssa ja pyydä perustelemaan, mistä erot johtuvat. Jos esimies ei osaa selittää, niin soita palkanlaskijalle tai luottamusmiehelle.
Mahdollisia eroja:
Hinnoittelutunnuksen mukainen peruspalkka koulun hoito- ja ohjaustyön ammattitehtävissä (1 916,65 €) on pienempi kuin hoitoalan ja sosiaalihuollon ammattitehtävissä (2 017,41 €).
Tehtäväkohtainen palkka tarkistetaan, kun työntekijä hakeutuu uusiin tehtäviin. Se määräytyy nyt nykyisten tehtävien vaativuuden mukaan.
Työkokemuslisä on saattanut muuttua, jos olet ollut aikaisemmin muun kuin oman kunnan palveluksessa tehtävissä, jotka aiemmin vanhustyön ajalla luettiin työkokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi ja jotka eivät ole samalta ammattialalta kuin nykyiset tehtävät. Oman kunnan palvelusajat oikeuttavat työkokemuslisään riippumatta ammattialasta tai tehtävistä.
Henkilökohtainen lisä ei pääsääntöisesti muutu.