15-vuotiaan kesätyöpalkka sairasloman ajalta
Hei,
15-vuotias nuori valittiin kunnalle kesätöihin kahdeksi viikoksi. Hän joutui hyvin vakavaan tapaturmaan juuri ennen työnalkua. Kunta pyysi sairaslomatodistuksen, joka kuntaan toimitettiin. Pakkaa on nyt odotettu 2 kuukautta. Kun kysyin kunnasta oli vastaus, ettei palkaaa myönnetä. Kuulemma KVTES:N mukaan nuoren olisi pitänyt olla kesätöissä vähintään 60 päivää ennen tapaturmaa. No, näin ei tietenkään voi olla kovinkaan monessa kesätyöpaikassa. Nyt kysynkin, että mikä on nuoren oikeus kesästyön ajalla sairasloma-ajan palkkaan? Kiitos.
ystävällisesti,
sanna Pesola
2 Vastaus
Sairausajan palkan maksaminen edellyttää, että virantoimitus tai työsuhde on jo alkanut eli viranhaltija tai työntekijä on jo aloittanut työnteon. Tämän takia ko. kesätyöntekijä ei saanut palkkaa sairauspoissaolon ajalta.
Työntekijä, joka on jo ehtinyt olla työssä työpaikalla ennen sairastumistaan, saa palkkaa sairausajalta, vaikka työsuhde ei ole kestänyt 60 päivää. Tällöin palkkaa maksetaan 14 päivä ajalta.
KVTES:n V luku 2 § 2 mom. soveltamisohje ja 3 mom.
https://www.kt.fi/sopimukset/kvtes/2022/luku-5-virka-ja-tyovapaat-seka-perhevapaat/sairauspoissaolo