Pitkä sijaisuus, mutta kesällä ei jatku, otetaan kesäsijainen tilalle

1.10K lukukertaaTyösuhde
0

Heippa!

 Olen ollut Varhalla määräaikaisessa työsuhteessa kesästä 2023, ilman katkoja. Teen työn ohessa lähihoitaja opintoja, joihin olen syksystä asti pyytänyt ylimääräisiä vapaita niitä saamatta. Nyt vuoden 2024 helmikuusta olen vihdoin pitänyt kiinni päätöksestä pitää 80% työaikaa, jotta saan opinnot päätökseen enne kesää. Esimies ei tästä pidä, koska on jatkuvaa vajausta. Työssä myös kohdellaan hyvin epätasa-arvoisesti minua. En esimerkiksi saa osallistua kokouksiin, virkistäytymisiin, koulutuksiin, tiedotteisiin yms. johon muut automaattisesti osallistuvat. 

 Kesäksi on haettu kesäsijaisia, ja haku on nähtävästi päättynyt. Tämän jälkeen esimies ilmoitti minulle, ettei kesäksi ole tarjolla sijaisuutta. Tai ehkä loppu kesästä, mutta sopimus katkeaisi useiksi viikoiksi. Hän siis laittaa minut pois kesäsijaisten ajaksi, ja varmasti taas jatkaisi kesän jälkeen määräaikaistamista, kuukauden välein mitä tähänkin asti. Olen kertonut esimiehelle kesän tykötarpeestani jo tammikuussa. 

Tekeekö esimies tässä oikein ja säännösten mukaisesti? Voiko hän lopettaa määräaikaisen sopimuksen jatkamisen, ja vaihtaa kesäsijaiseen kesän ajaksi? 

Kakkosluokan työntekijä vastasi kysymykseen 25.5.2024
Lisää kommentti
0
Kakkosluokan työn. (vieras) 0 Kommentti

Hei!

Otin yhteyttä luottamusmieheen ja lähdin toiseen työpaikkaan. Onneksi lähdin, kohtelu on aivan erilaista ja esimies osaa arvostaa alaisiaan aivan eri tavoin. Kohtelu on tasa-arvoista.

Minulla on huomattavasti vähemmän työstressiä.

Työsopimukset ovat pitkiä tai sellaisia kuin toivon itse. Ei kuukauden välein ketjutusta mitä oli aikaisemmin. Tiedän, että työpaikalla jäivät pulaan ja vakavaan työntekijä vajeeseen kun lähdin, mutta ehkä vanha esimieheni oppi itsekin jotain… Toivottavasti ainakin!

Eli työnantaja voi jättää työntekijän määräaikaisen sopimuksen tekemättä, vaikka tarve työntekijöille on. Vaihtaa tekijän kesäkuun ajaksi toiseen ja ottaisi tämän jälkeen työntekijän takaisin samaan sijaisuuteen takaisin. Näin tekemällä menettää työntekijän, eikä kesän jälkeen ole enää kukaan jäljellä.

Aikaisempi esimieheni vaati päivystämään omaa puhelinta, joka aamu ennen työajan alkamista (ilman korvausta), jos työpaikan sijainti vaihtuukin yllättäen. Esimies teki vastaavia ketkuiluja paljonkin, ja lopulta mietinkin jokaisen yhteydenoton jälkeen mitä metkuja hänellä oli tällä kertaa mielessään? Esimerkkinä: että jouluna yritti katkaista sopimuksen viikoksi, jossa oli kaksi arkipyhää ja kolme työpäivää, vaikka minulla oli lomapäiviä kertynyt. Pyysin palkattomia tätä ennen vapaita koulua varten. Mitä tällä vapaalla tekee joululoman aikana? Hän siis yritti katkaista sopimuksen silloin, kun työntekijällä on vuoden kannattavin viikko olla töissä. Näitä ketkuiluja en kaikkia enää edes muista, sillä niitä oli niin paljon…

Sanonkin vielä, että jos esimiehesi ei osaa arvostaa sinua niin vaihda toisaalle. Hoitajista on tarve ihan kaikkialla koko ajan, ja puute on jatkuvaa. Hyviin paikkoihin jäädään ja huonoissa ovi käy useaan. Teet siis itsellesi palveluksen (ja muille) kun uskallat vain lähteä ja näyttää sen miten työntekijää kuuluu kohdella.

Ylläpito julkaisi viestin 25.5.2024
Lisää kommentti
Näytetään 1 yhteensä 3 vastauksesta, klikkaa tästä nähdäksesi kaikki vastaukset.
Kirjoita vastauksesi.